• Kirsi Rotsten

Kuin soitto sfäärien, soi laulu viulujen

Pop-musiikkia on kautta aikain höystetty jousisovituksilla. Esimerkiksi The Beatlesin levytyksillä soivat useasti oikeat jousiorkesterit, mutta yhtye popularisoi myös Mellotronin - kosketinsoittimen, jonka toiminta perustui laitteen sisällä kulkeviin ääninauhoihin, joille oli äänitetty oikeita soittimia, esimerkiksi juuri viuluja.



Vaikka Mellotronin äänen alkulähde on oikea soitin, on sen sointiväri silti aivan omanlaisensa ja tunnistettava. Mellotron-huilua voi kuulla esimerkiksi Beatlesin Strawberry Fields Foreverillä, hyvä esimerkki Mellotron-viuluista on Moody Bluesin Nights in White Satin. 


Kompaktiin kokoon mahtuvat viulusoundit olivat kysyttyä tavaraa, mutta Mellotron oli mekaanisen toimintaperiaatteensa vuoksi melko hankala ja epäluotettava keikkalaite. Sen vire saattoi vaihdella saatavilla olevan sähkövirran mukaan, ja nauhat lipsua äänipäiltä.



Genesis käytti Mellotronia runsaasti 70-luvun alkupuolen tuotannossaan. Videolla on käytetty Logic X -ohjelman Mellotron-soundeja.


Syntetisaattorien myötä pystyttiin jäljittelemään oikeita soittimia elektronisesti, oskillaattorien ja erilaisten filtterien avulla. Jousiorkesterin jäljittely uskottavasti oli kuitenkin näilläkin laitteilla vielä kaukana tulevaisuudessa. Vuonna 1972 hollantilainen urkuvalmistaja Eminent toi markkinoille 310-mallisen kotiurkunsa, jossa oli ensimmäisenä erillinen osio jousisoitinsoundille.

Kyseisen soundin teki kuuluisaksi ja halutuksi myöhemmin Jean-Michel Jarre, jonka esikoislevyn Oxygenen äänimaisemaa Eminent 310 pitkälti hallitsee, phaser-efektin höystämänä. Pian amerikkalainen syntikkavalmistaja ARP osti Eminentiltä jousiosion lisenssin, jonka myötä se alkoi valmistaa viulukoneista ehkä legendaarisinta, Solina String Ensembleä.


Samaan aikaan myös muuta valmistajat toivat markkinoille omia jousisyntikoitaan: Logan String Melody, Roland RS-101, Korg Polyphonic Ensemble S, Crumar Orchestrator, Elka Rhapsody... Malleja riitti, mutta kysyntääkin oli. Viulukoneet alkoivat kuulua 70-luvun soundimaailmassa, niitä käyttivät Pink Floyd, Stevie Wonder, Herbie Hancock, Parliament, Wigwam muiden muassa.




Videolla Yamaha SK-10 ajettuna phaser-efektin läpi. Rumpukoneena toimii WLM Beat -urkujen komppikone, bassot tulevat MicroKorg -syntetisaattorista. Hakusessa Jarremaiset äänimaisemat.


Yamahan ensimmäiset viulukoneet tulivat markkinoille 70-luvun lopulla. Ensimmäisenä malli SS-30 vuonna 1978, ja seuraavana vuonna tämä kotistudiomme SK-sarjan edullisin malli SK-10 Symphonic Ensemble. SK-10 sisältää omat osionsa urku-, jousi- ja puhallinsoitinsoundeille (organ/strings/brass). Hintavammissa malleissa (SK-20/30/50D) oli näiden lisäksi syntetisaattoriosio ja runsaasti muita ominaisuuksia.


SK-10:n urkusoundia voi säätää kolmella äänikerralla, joskaan lopputulos ei ole kovin urkumainen. Viulusoundille on kaksi liukusäätöä, samoin kuin brass-soundeille. Jokaiselle osiolle on erikseen kytkettävissä ensemble-efekti, jonka nopeudelle on myös keinukytkin. Ensemble onkin ehkä olennaisin osa viulukonesoundia ylipäätään. Se on eräänlainen paksu chorus/vibrato-efekti, joka saa soundin kuulostamaan isommalta. Ilman ensemble-efektiä jousisynan sointi on hyvin vaisu, lähinnä puhdasta kanttiaaltoa.


Kytkinpaneelin ensimmäisellä potikalla voi korjata viritystä molempiin suuntiin. Seuraavalla keinukytkimellä voi äänen korkeutta nostaa oktaavilla. Soundia voi muokata lisäksi säätämällä vibraton nopeutta ja syvyyttä, äänen kirkkautta sekä äänen syttymisherkkyyttä ja sointiaikaa.

Viulukonesoundeihin pääsee käsiksi nykyään myös ilman vintagesoittimiin investointia, mallinnuksia ja softasynia on saatavilla runsaasti. Esimerkiksi Arturia Solina V jäljittelee jousisynasoundeja varsin uskollisesti. Aito on kuitenkin aina aito.


#YamahaSK10

27 views0 comments

Recent Posts

See All