Kaiku menneisyydestä - Watkins Copicat
Kaiku lienee ensimmäisiä erikoisefektejä, joita äänitystekniikassa on pyritty jäljittelemään mekaanisesti. Studioissa tai esiintymislavalla on harvoin luonnollista kaikua tarjolla, siksipä siihen on lähdetty kehittelemään monenlaisia teknisiä apuvälineitä. Ensi alkuun studioissa oli kaiun äänittämistä varten omia kaikukammiohuoneita.
Muusikon mukana kulkevaan kaikulaitteeseen oli kuitenkin vielä matkaa. Nykyiselläänhän digitaalitekniikka on mahdollistanut kaikujen ja viiveiden mahduttamisen hyvinkin kompakteihin efektipedaaleihin ja melkeinpä jokaisessa miksauspöydässä kaikuja löytyy sisäänrakennettuina.
Englantilainen äänentoistolaitteita valmistava yhtiö WEM perustettiin vuonna 1949. Sen omistaja Charlie Watkins sai idean nauhakaikulaitteeseen nähtyään 50-luvun lopulla kuinka studiossa luotiin keinotekoinen viivekaiku nauhurien ja nauhaluuppien avulla. Ensimmäinen kompakti nauhakaikulaite WEM Copicat näki päivänvalon 60-luvun alussa, ja se nousi suureen suosioon rautalankabuumin myötä. Esimerkiksi The Shadows käytti nauhakaikua oman soundinsa luomiseen ja sitähän jäljitellään yhä.
WEM/Watkins Copicat oli tuotannossa 1990-luvulle asti ja siitä tehtiin erilaisia variaatioita vuosien varrella. Isäni tanssiorkesterin kautta kotistudioomme päätynyt laite on 70-luvun lopun Super IC -malli, johon saa kytkettyä neljä eri äänilähdettä.
Copicatissa pyörii 60-senttinen nauhaluuppi. Laitteessa on viisi äänipäätä, yksi nauhoittamista ja pyyhkimistä, neljä toistoa varten. Laitteen painikkeista valittavat neljä esivalintaa tuottavat erimittaisia kaikuja hyvin lyhyestä slapback-kaiusta pitkään viiveeseen. Valintoja voi myös yhdistellä, mikä tekee laitteesta hyvinkin monipuolisen. Swell-säätö määrittää toistuvan äänen voimakkuuden, Sustain puolestaan toistojen määrän. Sustainia säätäessä puoliväliä pidemmälle laite alkaa herkästi oskilloida ja kiertää, mikä voi tarvittaessa tuottaa hienojakin avaruussoundeja.
Nauhaluupin nopeus vaihtelee hieman joka kierroksella, mikä tekee soundista eläväisen ja arvaamattomankin. Siksipä sitä on melko vaikea mallintaa digitaalisesti, mutta melko uskottavasti toimivia simulaatioitakin on tarjolla - esimerkkinä vaikkapa Boss RE-20, joka omaan pedaalilautaanikin on päätynyt.